Kuluneena kesänä on virkistytty ja koettu erilaisia yllätyksiä myös näyttelyrintamalla. Ensinnäkin sijoituspentueeseen viime marraskuussa syntyneen Utun väri vaihtui heinäkuun näyttelyssä lilatabbysta lilaksi. Ensimmäisen näyttelyn tuomari oli hyväksynyt lilatabbyn, mutta toisen näyttelyn tuomari huomasi, että kyseessä onkin itse asiassa yksivärinen kissa. Haamutabbykuvio oli ollut pentuna niin vahva, että Utu oli rekisteröity tabbyna, mutta nyt kasvun myötä kuvio oli haalistunut ja alkanut jo paljastaa todellisen karvansa.

Marraskuussa syntynyt Padmen Wallu-poika kävi kokeilemassa näyttelytouhua puolivuotiaana. Tavoitteena oli ihan vain kokeilla, miten Wallu viihtyy näyttelyssä. Energinen Wallu ei arastellut, ja mitä ilmeisimmin sai tuomaritkin pauloihinsa, sillä yllätykseksemme Wallu nappasi Best In Show- tittelin tästä ensimmäisestä näyttelystään. Yllätetyksi tuli paneelissa myös pahaa aavistamaton assistentti, jonka käsistä näyttelyhäkissä kököttämiseen pitkästynyt Wallu ponkaisi karkuun. Siinä juostiin hetken aikaa peräkanaa pitkin näyttelyhallia, mutta onneksi sihteerien pöydän takana oleva seinä pysäytti karkulaisen.

Näyttelyissä oli mukava tutustua uusiin kissoihin ja kissaihmisiin, tavata vanhoja tuttuja, ja tietenkin puhua koko päivän kissaa. Näiden kokemusten innoittamina suunnittelemme syksyn piristykseksi uusia näyttelyseikkailuja.

Jokunen aika sitten Vanamo vaikutti tavanomaista vetäytyvämmältä, toisaalta äksyili herkästi muille kissoille. Ruoka kuitenkin maittoi tavalliseen tapaan, ja mahdolliset oireet olivat aika lieviä, eikä Vanamo näyttänyt aristelevan mitään paikkaa, joten heti emme lähteneet eläinlääkärille. Oireetkin vaikuttivat itsekseen lievittyvän. Varailimme kuitenkin aikaa hammassairauksiin erikoistuneelle eläinlääkärille, kun hampaita ei oltu varsinaisesti tähän mennessä tarkastettu.   

Tarkastuksessa sitten löytyikin murtunut yläkulmahammas, joka oli jo mennyt kuolioonkin. Se katsottiin parhaaksi poistaa tulehdusriskin takia. Onneksi muuten hampaiden ja ikenien kunto oli varsin hyvä, eli kissoilla suhteellisen yleisestä hammassyöpymästä ei ollut merkkejä.

Hampaiden hoidon jälkeen Vanamon aktiivisuustaso vaikuttaa nousseen. Vanamo leikkii ja on muutenkin aktiivinen, sekä hakeutuu entistä useammin ihmisten rapsuteltavaksi kehräten ja puskien. Vaikka sanotaan että kuoliossa olevan hampaan ei pitäisi olla enää kivulias, niin muutos käyttäytymisessä kuitenkin tapahtui positiiviseen suuntaan. Vaaleanpunainen kieli sopii nykyään entistä useammin pilkistämään ulos hampaiden välisestä aukosta, ja saa Vanamon näyttämään oikeastaan aika söpöltä.

Tapaus opetti, miten lieviä voivat olla kissojen kipuoireet. Hammassärky on varmasti kova kipu, mutta siltikin aika tarkasti täytyy oma kissansa tuntea, että huomaa kivusta kertovat pienet muutokset kissan käytöksessä. Erityisesti hampaiston kunto kannattaa kissoiltakin tarkastuttaa ja hampaat hoidattaa hyvin.

Pentueiden terveystarkastusten ja näiden muutamien sairauksien hoidon myötä olen ollut vaikuttunut siitä,  miten hyvää ja tarkkaa diagnostiikkaa ja hoitoa lemmikeillemme on tarjolla.  Lisäksi eläinlääkärit osaavat käsitellä kissoja aivan loistavalla tavalla. Tälläkään eläinlääkärikäynnillä Vanamo ei missään vaiheessa säikähtänyt ja ruvennut vastustelemaan tutkimuksia, vaan tepsutteli itse luottavaisesti tutkimuspöydälle kehräten ja tassuilla  kopristellen – ja yhtä tyytyväisenä kehräävän kissan hain pois operaation jälkeen. Mikä voi olla ehkä vaikein pala eläinlääkärille, ovat kenties ne vastaanotolle rakkaita lemmikkejään tuovat huolestuneet ihmiset, joilla on monenlaisia ennakkokäsityksiä, netistä luettuja vinkkejä ja huhuja, sekä pelkoa toimenpiteitä kohtaan.  Kokemukseni mukaan eläinlääkärit osaavat ottaa huomioon eläinten omistajatkin kerrassaan hienosti– selittävät ja perustelevat, ohjaavat kotihoitoon ja ennaltaehkäisyyn, sekä antavat aikaa kysymyksille. Onkohan eläinlääkäreiden koulutuksessa kurssi ”Miten käsittelen ihmistä”?

Kissoja pidetään itsenäisinä lemmikkeinä, mutta kissat näyttävät kuitenkin ikävöivän kotoa poissaolevia perheenjäseniä. Kun palvelija poistuu vaikkapa vain kauppareissulle, Kisumisu alkaa kuuluvasti mouruten kantaa palvelijan villasukkia ympäriinsä. Jos sattuukin, että palvelija ei olekaan poistunut, vaan on hiljaa jossain, ja sitten ilmaisee itsensä, Kisumisun äännähdys tulee aivan eri nuotilla: Ai, siellähän sinä olitkin, kiva!

Etätöissä saamme kaveriksi kisun, joka ei tiedä parempaa kuin asettua näppäimistölle loikoilemaan, kun palvelija selvästi kirjoittaa jotain todella kiinnostavaa tai puhuu näppäimistön edessä olevalle ruudulle. Zoom- ja Teams- kissat  ovat arkipäivää,  ja itse asiassa ne saattavat vain elävöittää puisevahkoa virtuaalista kanssakäymistä. 

Kissat viihtyvät myös yöaikaan mieluiten yhdessä laumansa kanssa. Jos makuuhuoneen ovi suljetaan, voi kestää aikansa, että vieressä nukkumiseen tottuneet kissat tottuvat nukkumaan muualla. Alfanaaras Vanamo ei vieläkään hyväksy suljettuja ovia, vaan pyrkii aukaisemaan ne hyppäämällä ripaa vasten. Vaikka makuuhuoneiden rivat on käännetty yläasentoon aukaisun vaikeuttamiseksi, saattaa Vanamo saada nekin auki. No, viime aikoina olemme päätyneet siihen, että itse asiassa kisuista ei ole haittaa, vaikka pääsevätkin makuuhuoneeseen – mukavasti mukautuen ne siellä nukkuvat  jossain sängyn jalkopäässä, palvelijoita häiritsemättä. 

Kaikkien tyytyväisimmillään britit vaikuttavat olevan, kun koko lauma on yhdellä koolla vaikkapa olohuoneessa. Kisut etsiytyvät silloin lempipaikkoihinsa: Vanamo korkealle riippumattoon, niin että näkee tarvittaessa kaikki huoneessa olijat kerralla, Kisumisu rahin päälle, palvelijan jalkojen viereen, ja nuorimmainen Padme takan eteen matolle selälleen rellottelemaan. Yhdessä hengaillen toteutuu laumaelämän syvin olemus - se sama mikä saa nuorison hengailemaan kaduilla, ystävät kokoontumaan yhteen, tai työpaikan porukat  kerääntymään yhtä aikaa kahviautomaatin äärelle ilman mitään sen kummempaa tarkoitusta tai asiaa, yhdessä oleminen riittää.

”Vaikka eläin ei ymmärrä kieltä, se ymmärtää meitä – joskus ihmistä paremmin” kertoo Lotta Hautamäki Tiede -lehdessä 2/2021.  ”Ihmistenkään keskinäinen vuorovaikutus ei perustu vain puhuttuun kieleen, vaan kommunikoimme paljon eleiden, ilmeiden ja äänensävyjen avulla. Eläimet ymmärtävät näitä kieltä hienovaraisempia viestinnän muotoja jopa ihmisiä paremmin, koska ne eivät itse kommunikoi kielen avulla.”

Lemmikit tuovat mukavaa hyrinää ja hyggeilyä perheeseen. Yhteistä laatuaikaa vietetään kun pentu loikoilee rentona ihmisen sylissä, tai aikuinen britti rellottelee selällään siellä missä eniten liikutaan, tai kissa rientää ovelle vastaan vieraita, puskee jalkoja ja juttelee naukuen. Eläinten vaisto näyttäytyy jopa pentujen ja pentuja katsomaan tulleiden perheiden kohtaamisissa.  Usein olen havainnut, että juuri se pentu, mitä perhe on etukäteen itselleen toivonut, ottaa kontaktia perheeseen enemmän kuin muut – ja näin on valmis ”match made in heaven”.

Joskus kissan ja ihmisen elämä ei mene auvoisasti yksiin, vaan kapuloita tuntuu olevan rattaissa. Onko tämä kissan häiriökäytöstä vai kissan reagointia vallitseviin olosuhteisiin? Onko kaksijalkaisten laumassa vallalla sähinä ja murina, vai hyristelläänkö yhteisessä pesässä hyväksyvästi? Riittääkö huomiota myös nelijalkaisille lauman jäsenille?  Onko tilaa huomioida kissojen hienovaraisemmat viestit vai onko ne toistuvasti ohitettu?  Onko mahdollista täyttää lemmikin tarpeet virikkeellisyyden sekä oman reviirin ja rauhan suhteen?  Riittääkö laumassa tilaa näille asioille kaksijalkaisten kesken?  Entä voinko mahdollistaa edes itse itselleni sen mitä tarvitsen? Peilaako kissa käytöksellään kuitenkin omaa tunnetilaamme?

Mitä näet kuvassa? Varmaan ainakin kissaemon ja pentuja. Sielusi silmin voit nähdä ehkä enemmän: emon, joka pentujensa keskellä hehkuu tyytyväisyyttä, kiintymystä, hellyyttä, turvaa, onnea pikkuruisistaan - mitä sinun sydämesi kertoo?

Toisinaan törmäämme kysymykseen, miten pärjäätte kun kotiin syntyy kissanpentuja, vieläpä kaksi pentuetta yhtä aikaa. Kissaihmisenä puolestani ihmettelen heitä, jotka voivat elää ilman yhtään kissaa sulostuttamassa kotiaan. Mutta minkälainen kaaos vallitsee, kun huushollissa vilistää yhteensä kymmenen kissaa?

Kissanpentueen ensimmäinen kuukausi menee pentupesässä, emon huolehtiessa pentujen kaikista tarpeista ravinnon tuottamisesta jätteiden käsittelyyn asti. Pentueen olemassaolon huomaa parhaiten silloin kun emo haluaa kanniskella pentuja muihin pesäpaikkoihin kuin kasvattajan rakentamaan pentupesään. Tämä tapahtuu yleisimmin yöaikaan, ja pentujen kitinä joko uudessa kalseassa piilopaikassa, tai ilman emoa jääneiden pentujen ikävänitku, herättelee ihmispalvelijoita ihan niin kuin ihmisvauvakin ensimmäisinä elinviikkoinaan. Toinen seikka, mistä pentueen olemassaolon huomaa, on emon lisääntynyt ruokahalu imetysaikana.  Ruokakupilla käydään ahkerasti, eikä nirsoilu kuulu kuvioon tässä vaiheessa.

Noin kuukauden iässä alkavat pennut liikkua pesästään, aloittelevat ruoan maistelun ja samalla hiekkalaatikolle opettelun. Tästä iästä muutaman viikon eteenpäin voi varautua pienten vahinkojen siivoukseen – hiekkalaatikko kun aina ole lähellä silloin kun hätä on suurin. Eihän pentu voi myöskään heti tietää, mikä paikka on tarkoitettu tarpeiden tekoa varten ja mikä ei; sekaannuksia on sattunut esimerkiksi pellettilaatikon ja legolaatikon välillä.

Vähitellen kahden kuukauden ikää kohti alkaa vauhti lisääntyä. Pennut kirmailevat varsinkin aamu- ja iltavillissä ympäriinsä, tutkivat kaikki paikat ja painivat villisti keskenään. Tässä iässä saa filmattua loputtomasti suloisia pentuvideoita ja hupaisia tilannekuvia, jos vain pystyy seurailemaan pentujen vipellystä kamera valmiudessa ynnä riittävän hyvillä liikkuvan kohteen ja hämäräkuvausominaisuuksilla varustettuna. Tässä vaiheessa täytyy olla tarkkana kodin vaaranpaikkojen kanssa - pienten tutkimusmatkailijoiden päätä kun ei huimaa ja leikin tiimellyksessä ei muisteta olla varovaisia.

Vaikka iloista vilskettä ja pienten tassujen töminää hetkittäin tuntuu kuuluvan joka puolelta huushollia, kuitenkin suuren osan ajasta talo rauhan ja tyyneyden tyyssija, niin isojen kuin pienten kissojen nukkuessa suloisia kissanuniaan, tai rauhoittuessa tarkkailemaan ympäristön tapahtumia tiiviisti keskittyen. Syliin, sohvalle, siivoussankoon, sandaaleihin tai muihin vastaaviin paikkoihin nukahtaneita karvapalloja katsellessa palvelusväenkin verenpaine laskee ja mieli asettuu samaan levolliseen tilaan.  Ihmeen paljon voi pieni kissa, meditaation mestari ja mindfulnessin master sensei, levittää ympärilleen myös rauhan ja tyyneyden mielentilaa. 

Kissalassa ollaan tultu vaiheeseen, että kantaemo Vanamo on siirtynyt eläkkeelle kissaemon tehtävistä. Ajatuksissani olen kerrannut niitä tunnelmia kun Vanamo tuli meille, jolloin pienenä kaukaisena haaveena läikkyi ajatus kissanpennuista - olisipa kiva jos jossain vaiheessa meille tulisi yksi pentue, että saisi kokea pienten kissanpentujen söpöyden, leikkisyyden ja niiden hoivaamisen ilon.

Kasvattajakurssia kävin ajatuksella, että kunhan nyt omaksi iloksi sen yhden pentueen tekisi…Puoliksi huvittuneena ihmettelin, miten tässä on päässytkään ihmislapsia tekemään ilman mitään kurssituksia ja diplomeja.

Vanamo ennätti kieriskellä säännöllisissä, joka toinen viikko tahdilla tulevissa kiimoissa useita kuukausia ennen saimme leimat kaikkiin tarvittaviin papereihin Kissaliitosta, ja vasta sen jälkeen voitiin kutsua Martti- kolli kylään. Se juhannus meni kissojen häitä viettäessä, ja elokuun lopulla syntyivät Vanamon ja Martin ensimmäiset pennut. Ensimmäisten pentujen saaminen olikin niin kiva kokemus, että Martti kutsuttiin heti seuraavana keväänä uudelle vierailulle.

Pentueita Vanamolle on tullut kaikkiaan neljä kappaletta. Upeat silver tipped kollit Walentino ja Wenrico olivat seuraavien pentueiden isikisut. Kaikki vaiheet astutuksesta pentujen vieroittamiseen ovat menneet joka kerralla hienosti. Vanamo on pyöräytellyt terveitä ja sieviä poikasia, ja hoitanut niitä suojelevasti ja antaumuksella, tuskin malttaen ensi alkuun poistua hetkeksikään pentukopasta. Pari ensimmäistä pentuetta olivat onneksi pieniä, vain kahden pennun pentueita, jotta saimme kaikki rauhassa harjoitella asiaa. Kolmatta pentuetta Vanamo katsoi parhaaksi hoidella kuukauden verran piilossa peräkamarin sängyn alla. Neljäs pentue hoituikin sitten yhteishuoltajuudessa Vanamon ensimmäisen pennun Kisumisun kanssa, koska synnytykset tapahtuivat kahden päivän välein. Ihastuksella seurasimme, miten kissaemot auttoivat toisiaan synnytyksissä mm pesemällä syntynyttä pentua puhtaaksi emon ponnistaessa toista. Pentupesässä emot hoitivat kaikkia pentuja yhteishuoltajuudessa väriin katsomatta.

Vanamo on ollut erinomainen kantaemo kissalaan. Värissä olemme suuntautuneet silver tippedista värillisiin kuviokissoihin, jossa  tulokset alkavat  näkyä  sukupolvien myötä. Mielenkiintoista on ollut alusta aloittaa uudenlaisen värimaailman rakentaminen.

Ennen kaikkea Vanamon myötä meille on auennut mahdollisuus kokea uuden elämän syntymisen ihme. Olemme saaneet hoivata pieniä kissanpentuja ja seurata niiden sinnikästä pyrkimystä kohti kasvua. Olemme saaneet iloita pienten maailmanvalloittajien elämänriemun myötä. Olemme olleet onnellisia kun pennut ja niille hyvän kodin tarjoavat uudet omistajat ovat löytäneet toisensa.

Nyt Vanamo on osansa tehnyt brittikissojen ilon levittämisessä meidän ja muiden koteihin, ja nuorempi polvi jatkaa työtä. Mielenkiintoista on nähdä, miten Vanamo mahtaa mummokissan roolissa suhtautua tuleviin pentueisiin – löytyykö enemmän sähinämummoa vai hyrinämummoa. Ainakin hän säilyy kissalan itsestään selvänä kuningattarena, ja näyttää nyt eläkepäivillään kehräilevän tyytyväisenä ja entistäkin seurallisempana.  

Harkitse kissaharrastuksen aloittamista jos kaipaat elämääsi uusia ihmissuhteita. Silloin ei välttämättä tarvitse edes lähteä kotoa tavatakseen ihmisiä, koska ihmisethän tapaavat tulla kissan luo. Uuden pennun tultua taloon voi aloittaa pitämällä kissanristiäiset, tai vaikka useammatkin, sillä ne ovat rentoudessaan ihan juhlista parhaita!

Kun ihmisiä tavatessa keskustelu eksyy kissoihin, paljastuu kissaihmisten alakulttuuri. Kaapista voi tulla ulos niin lähinaapurisi kuin työkaverisi,  autosi katsastaja kuin lapsesi opettaja. Kuullessaan jonkun jakavan saman kiinnostuksen, he alkavat silmät loistaen kertoilla omasta lemmikistään. Kissaihmisyys edesauttaa kummasti kahden erityyppisen henkilön keskinäisen yhteistyön sujumista.  Entäs sitten jos toinen onkin koiraihminen? Ehkä on kuitenkin enemmän yhteistä kuin erottavaa kissa- ja koiraihmisten välillä- ainakin hauskat jutut.

Sosiaalinen media edesauttaa huomattavasti kissaihmisten verkostoitumista. Brittikissojen omistajilla on oma facebook-ryhmänsä, jossa voi viihtyä hauskojen kissajuttujen parissa ja hellanlettastella pentuvideoiden äärellä. Ryhmässä myös jok´ikinen brittikissan kuva saa taatusti ihastuneen vastaanoton. Ihanaa kun jollain foorumilla voi jakaa rajattomasti kissankuvia ilman pelkoa vastaanottajien kyllästymisestä! Ryhmässä voi kysyä ja saa auliisti vastauksia kissoja  koskeviin kysymyksiinsä, ja siellä vaihdetaan kokemuksia kaikesta mahdollisesta kissoihin ja niiden hoitoon liittyvästä.

Näyttelytoimintaan osallistuminen nostaa kissaihmisiin tutustumisen ihan omiin sfääreihinsä. Näyttelyissä pääset tapaamaan livenä brittikissasivuilta tuttuja kissoja ja kissojen omistajia. Vaikka olet uusi harrastaja, niin tuntuu heti kuin olisit tutussa seurassa. Näyttelyssä opit paljon kissoista ja kissankasvatuksesta, ja näet tietenkin upeita kissoja. Kaikkein parasta antia näyttelyssä on yleisö. Näyttelyihin tulevat ihmiset ovat enemmän tai vähemmän (yleensä enemmän) kissoista kiinnostuneita, ja heidän kanssaan pääset "puhumaan kissaa" ihan sydämen kyllyydestä. 

Perheisiinsä kissat kehräävät hyvää mieltä ja tyytyväisyyttä. Kissasta huolehtiminen on perheen yhteinen asia, ja kissaharrastuksen parissa voidaan touhuta monella tavoin yhdessä. Kissan leikkisyys tuo iloa ja kehräys lohduttaa suruissa, mikä voi olla hyvin tärkeää silloin kun tunteita ei pysty pukemaan sanalliseen muotoon. Kissan silittäminen ja se, miten kissa reagoi kehräyksellä ja puskemisella on sanatonta vuorovaikutusta, ja se on  usein tärkeämpääkin kuin sanallinen yhteys.

Pitkin syksyä ja talvea suunniteltiin ja aikataulutettiin Vanamolle ja Kisumisulle treffejä sulhasten kanssa, ja lopulta kävi niin, että pentueet syntyivät kahden päivän välein. Ensin pennut syntyivät Kisumisulle, ja jo tuolloin Vanamo oli innokkaasti osallistumassa pentujen hoitamiseen. Tyttäremme nimesikin Vanamon helikopterimummoksi - pörrää innolla pentulaatikossa. Vanamo oli mukana lämmittämässä, pesemässä ja vartoimassa pentuja. Imettäminen vaan ei onnistunut, mutta siihenkin kekoon Vanamo kantoi kortensa yrittämällä niskasta vetää Kisumisua takaisin koppaan kun Kisumisu hetken jaloitteli muualla.

Kisumisu oli puolestaan avittamassa Vanamon synnytyksessä nuollen pentuja kun  Vanamo ponnisti seuraavia maailmaan. Synnytyksen jälkeisenä aamuna kaikki pennut löytyivät kiipeilytynnyrin alalokerosta Kisumisun hoivista, Vanamon loikoillessa tynnyrin edustalla. Molemmat emot nippa nappa sopivat tynnyriin kahdeksan pennun kanssa, mutta melkoisen ahdasta siellä oli. Tuossa vaiheessa ymmärsimme, että yhteinen vanhemmuus on kyseessä, ja pennut tuskin erottavat kumpi emoista on oikea vaan hyväksyvät kaikki hoitajikseen. Erilaisia yhden tai kahden pentupesän ratkaisuja kokeiltiin yhteishuoltajuuden toteuttamiseksi, ja kaikkein toimivimmaksi lopulta osoittautui riittävän iso pahvilaatikko, johon sopivat molemmat emot yhtä aikaa imettämään kaikkia kahdeksaa pentua.

Näyttää, että yhteishuoltajuudesta on niin pennuille kuin emoille monenlaista hyötyä. Pennuilla on tuplaten turvaa ja emon lämpöä, ja varsin rauhallisia ja helposti käsiteltäviä pennut ovatkin. Koska kahdesta emosta riittää pennuille jatkuvaa turvaa, ovat emot hyväksyneet pentupesän paikan siirtämisen peräkamarista etummaiseen kamariin, ja varmaan pennut senkin vuoksi sosiaalistuvat hyvin ihmisiin. Painon kehityksestä arvioiden pennut ovat saaneet hyvin maitoa. Välillä kaikki ovat toisen imetettävänä toisen emon ollessa lepovuorossa, ja välillä taas molemmat emot imettävät yhtä aikaa. Ilmeisesti maitoa kehittyy hyvin kaikkiin nisiin tämmöisillä järjestelyillä. Molemmat emot pesevät pentuja, jotka ovatkin puhtaita ja tyytyväisiä. Nuoleminenhan paitsi puhdistaa myös vahvistaa pentujen ja emon suhdetta ja siten antaa vahvan lähtökohdan elämälle. Emot pystyvät paremmin pitämään myös lepotaukoja pentujen hoitamisesta, kun toinen on hoitamassa niitä. Välillä ne loikoilevat lattialla, käyvät seurustelemassa ihmisten kanssa, syömässä ja ulkoilemassa, ja siten keräilevät omia voimiaan.

Kaikin puolin emo ja pennut vaikuttavat hyvin tyytyväisiltä tähän yhteiseen huolenpitoon. Kunhan pennut kasvavat hieman isommiksi niin leikkikavereita riittää tässä kissojen perhepäivähoitolassa.

Jos ylipäätään pohtii valintojaan ekologiselta kannalta, tulee pohdiskeltua myös kissan jättämää hiilitassunjälkeä. Jokseenkin kaikilla harrastuksilla on myös ympäristövaikutuksia, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Paitsi harrastuksen valinnalla, myös toimintatavoillaan voi vaikuttaa harrastuksesta jäävään hiilijalanjälkeen.

Kissan ympäristövaikutusten on arvioitu vastaavan pienikokoisen auton vaikutuksia, mikä kuulostaa varsin hurjalta. Onko tämän hillitassunjäljen pienetämiseksi tehtävissä mitään?

Ravinto lienee merkittävin tekijä ympäristövaikutusten muodostumisessa.  Kissa on puhtaasti lihansyöjä eikä saa tarvitsemiaan välttämättömiä aminohappoja kasvisruoasta,joten lihansyönnistä ei voi luopua. Sen sijaan voi tehdä paljonkin sen suhteen, millä tavoin tuotettua, miten pitkälle käsiteltyä, miten kaukaa rahdattua ja mihin materiaaliin pakattua ruokaa kissalleen syöttää. Meillä suositaan esimerkiksi kotimaista, tuoretta possunsydäntä. Sitä ei ole käsitelty, vaan myydään kokonaisena marketin liharuokahyllyssä. Näin ohitamme raaka-aineen kierrättämisen kissanmuonatehtaan kautta, jolloin raaka-aineen kuljetus, kenties ylimääräinen pakastus, valmistusprosessi tehtaassa, pakkaus ja valmisteen kuljetus jäävät väliin. Pystymme hankkimaan ruoan samalla kauppareissulla kuin muutkin ostoksemme, joten ylimääräinen autoilu eläinkauppoihin jää pois.  Lisäksi ajattelemme, että on parempi käyttää lihantuotannossa sivutuotteena syntyvää, vähemmän ihmisten ravinnoksi haluttua osaa sen sijaan että ruokkisi kissaa esimerkiksi paistilihalla.

Valmismuonia käytettäessä voi kiinnittää huomiota pakkaustapaan: pienet aluminiset eläintenruokapurkit oli listattu kotitalouksien ostoksista kaikkein eniten ympäristöä kuormittaviksi tuotteiksi. Valmisruoassa mieluummin ostamme kartonkipakkaukseen pakattua ja suhteellisen lähellä valmistettua tuotetta, jossa myös raaka-aineiden laatuun ja alkuperään on kiinnitetty huomiota.

Ruokinnan lisäksi kissan hiilitassunjälkeen vaikuttaa hiekan valinta. Kaikki bentoniitti- ja silikaattipohjaiset tuotteet tuodaan ulkomailta, esimerkiksi bentoniittihiekan suurin tuottaja on Kanada. Bentoniittipohjaiset tuotteet eivät maadu eivätkä myöskään pala, vaan joutuvat joko suoraan tai polttolaitoksen arinalta siivottuina lopuksi kaatopaikalle. Silikaattipohjainen hiekka maatuu kaatopaikalla, tosin hitaasti. Olemme valinneet hiekkalaatikoihin kotimaisen puupelletin. Se ei päädy kaatopaikalle vaan sen voi joko kompostoida biojätteen mukana tai polttaa polttokelpoisen jätteen mukana. Myös pölyämättömyys, tuoreen puun tuoksu ja edullisuus ovat painaneet vaakakupissa valintaa tehdessä.

Kissa ei vaadi paljonkaan tarvikkeita. Kiipeilypuut ovat puusta ja sisalnarusta valmistettuja, ja hankintavaiheessa on kiinnitetty huomiota tuotteiden kestävyyteen. Leluissa, nukkumapaikoissa ja pehmusteissa voi hyödyntää kierrätysmateriaaleja- meillä pennut aloittelevat elämänsä pahvilaatikossa, mutta niinhän ihmisvauvatkin äitisypakkauksen pahvilaatikkosängyissä.

Olettaa sopii että näillä toimenpiteillä kissojemme hiilitassunjälki on saatu putoamaan pikkuauton tasolta alemmas, olisimmeko peräti skootterin tasolla?

Kevättalviset romanssit johtivat onnellisiin perhetapahtumiin. Maaliskuun lopulla syntyivät Kisumisun ja Gawaynen pennut,kivasti pareittain: ensin kaksi yönmustaa poikaa ja sitten kaksi  kilpparitabbya tyttöä. "Printteristä taitaa loppua muste", totesi nuorimmainen synnytystä seuratessaan. Synnytys olikin varsinainen perhesynnytys, kun se tapahtui  prime time aikaan, klo18 perjantai-iltana, kun koko perhe oli kotona asettumassa mukavasti viikonlopunviettoon. Se viikonloppu menikin sitten pentuhuumassa, kun edellisen kerran pikkuisten tassujen tapsutusta oltiin kuultu kissalassa noin vuotta aiemmin.Synnytyksessä avustanut esikoinen sai päättää pentujen nimet, ja Harry Potter-kirjoistahan ne löytyivät: Ginevra Molly, Lily Luna, Severus Kalkaros ja Sirius Black.  Hetimiten kävi selväksi myös, että se punertavampi tyttökissa jää meille. Kasvattajana olisin arvostanut toisen naaraspennun rakennetta ja kuvioitusta, mutta lemmikkejähän nämä meidän kissamme ennen kaikkea ovat, joten esikoinen sai valita pentueesta itselleen mieleisimmän.

Tasan kaksi kuukautta myöhemmin näkivät päivänvalon myös Vanamon ja Walentinon rakkauspakkaukset. Vanamo järjestikin kunnon yllätyksen pyöräyttämällä viisi virkeää pentua, kun aiemmissa pentueissa syntyi vain kaksi pentua kummassakin. Tämän pentueen alulle saamista jouduttiin odottamaan yli puoli vuotta. Yhdessä vaiheessa Vanamolla oli valeraskaus, eikä tämän astutuksen jälkeenkään näkynyt ulkoisia merkkejä tiineydestä ennen kuin vasta noin viiden viikon kohdalla, eli monenlaista odotusta, käännettä ja epävarmuutta pentueen syntymää edeltäneeseen vuoteen ennättikin mahtua.

Nyt meillä onkin vilskettä kuin kissalassa konsanaan!  Isommat pennut juoksevat, painivat, hyökkäilevät, vaanivat ja temmeltävät neljästään, samalla kun pienemmät painonnostajat tuhisevat emon suojissa keskittyen syömiseen ja nukkumiseen. Konkarisynnyttäjä, mummokissa, HRH Vanamo siirsi pentupesän päättäväisesti rauhalliseen paikkaan, eli perimmäiseen nurkkaan sängyn alle.  Vanamon hopeanhohtoisia perillisiä tervehtiessämme täytyykin meidän palvelijoiden siis kumartaa syvään :)