Komea Tsekeistä maahanmuuttanut Walentino-kolli puhuttiin Vanamolle sulhaseksi hyvissä ajoin, noin vuosi sitten keväällä. Suunnitelma silver tipped -pentueesta oli tarkoitus toteuttaa heti kun Vanamo tulisi kiimaan edellisen pentueen jäljiltä, eli arvatenkin kesä-heinäkuulla.

No, toisin kävi. Vanamo ei tullut kiimaan kesällä eikä vielä syksylläkään. Talvikin ennätti kääntyä uuden vuoden puolelle ennen kuin kiima sitten lopulta ilmaantui, sopivasti juuri Kemin näyttelyn aikaan. Siitä laskettuna vajaa pari viikkoa eteenpäin olisi ollut sopiva astutusaika, ja aikatauluja jo suunniteltiin kahdessa taloudessa siihen malliin, että tiettyinä päivinä tyttäremme olisi junaillut viemään ja hakemaan Vanamoa.

Tässä  välissä ennätti Kisumisulla käydä poikakaveri Tampereelta, Kalle-kolli.  Vanamo pidettiin visusti erossa tyttärensä sulhasesta, mutta vierailun jälkeen Vanamo ei kuitenkaan tullut enää kiimaan.  Vähitellen aloimme jo hämmentyneenä epäillä, että ei kai sittenkin päässyt käymään hassusti, ja Vanamolle ja Kallelle olisikin tulossa lehtolapsipentue. Varsinaista Kauniit ja Rohkeat- meininkiä!

Walentino oli uskollisesti odottanut Vanamoa nämä kaikki kuukaudet (mitä nyt parin muun naaraan kanssa sillä aikaa tekaissut pentueet), ja vielä tämän Vanamon viimeisimmän sekoilun Kallen hormonihuuruissa kestänyt uskoen, toivoen ja rakastaen. Vähitellen alkoi käydä selväksi, että ilmeisesti Vanamo kehitti valeraskauden kollintuoksuista, kun vatsa ei kuitenkaan alkanut kasvaa samaa tahtia kuin tiineeksi tulleella Kisumisulla.

Walentinon emäntä alkoi saada kollien kujeista ja narttujen nirsoiluista tarpeekseen, ja tarttui Amorin jouseen. Hän oli kuullut että kollinhajut saattaisivat herättää naaraan halut, ja niinpä Vanamo sai Walentinon leukaperissä pyöritellyn kankaanpalan kirjepostissa. Absolutely the most romantic kirjekosinta  kissapiireissä  kautta aikain! Walentinon "partavesi" tepsi suorastaan odotettua paremmin, sillä parin päivän kuluttua huomasin Vanamon mouruavan lupaavasti.

Viesti Walentinon emännälle lähti heti, ja viisi tuntia siitä olivat Walentinon omistajat autoilleet kolmensadan kilometrin takaa hakemaan Vanamoa. Tuskin ennätti Vanamo huomata kiimassa olevansakaan, kun oli jo matkalla lemmenlomalle Walentinon luokse. Se oli todellinen äkkilähtö!

Nopsaa oli toiminta kissaparillakin. Lieneekö etukäteen saatu tuoksuviesti tuonut tuttuuden tunnetta, kun Vanamo suhtautui Walentinoon varsin suopeasti alusta alkaen. Hyvä että pitkä odotus palkittiin ainakin lemmekkäällä lomalla. Jos tästä seikkailusta vielä VW-pentuekin seuraa niin vaiherikas romanssi saa onnellisen lopun.

Pohjoisen Rotukissayhdistyksen juhlashow talvisessa Kemissä innosti ilmoittamaan kissat näyttelyyn. Niin omistaja kuin kissatkin olivat ensikertalaisia näyttelyssä, joten osallistuminen otettiin ennen kaikkea oppimisen kannalta.

Kissojen valmistelu näyttelyyn tarkoitti pitkiksi venähtäneiden kynsien kärkien lyhentämistä. Tosin tuomarilta kuulin että karvoja olisi voinut leikata korvien reunoista, jotta korvat näyttäisivät pienemmiltä ja pyöreämmiltä. Mielessäni jo visioin saksien heilumista ohuen korvalehden reunamilla, vastahakoisen kissan pyristellessä vastaan...

Vanamo sattui olemaan kiimassa näyttelyn aikaan, ja se kyllä näkyi ja kuului myös tuomarin pöydällä. Sinänsä Vanamon ulkomuoto sai kiitosta tuomareilta. Kisumisua taas luonnehdittiin vielä teinin oloiseksi, joten kypsymistä ruumiinrakenteessa toivotaan. Kaiken kaikkiaan molemmat saivat paljon positiivista arviointia, ja sertit molemmilta päiviltä. Olihan se komeaa olla sitten iltapäivät yleisön ihasteltavana ruusukkeet häkkiä koristaen!

Vaikka kissat selvästi arkailivat näyttelyitilanteessa, omassa häkissään ne nukuskelivat rauhallisesti, tulivat rapsutettavaksi ja mutustelivat ruokaansa. Erityisesti Vanamo viihtyi näytillä häkkinsä etualalla, keräten ylellisessä hopeisessa turkissaan ihailevia katseita ja huokauksia yleisöltä. Kisumisua pysähtyivät puhuttelemaan erityisesti ne, joilla oli kotona "ihan samannäköinen" kissa kuin Kisumisu. Saimme kuulla monia tarinoita ihanista kotikissoista ja niiden omistajilleen tuomasta ilosta.

Näyttelyn parasta antia oli juuri tämä puhuminen kissoista kiinnostuneen yleisön kanssa. Jaetut kokemukset kissoista ja yhteinen innostus virittivät monia hyviä keskusteluja. Missään muualla ei voi tavata semmoista
määrää kissaihmisiä yhdellä kertaa. Sain vinkkejä tuleviin näyttelyihin ja kissojen kasvatukseen, ja löytyipä kokemusasiantuntijaa jopa kissan ulkoiluaitauksen rakentamiseen! Ja näkihän siellä myös monenlaisia kauniita
kissoja, vaikkakaan en kovin paljon malttanut näyttelyhallissa kierrellä. Sekin tuli nyt varmistettua, että kissamme ovat tuomareiden silmissä rotumääritelmän hyvin täyttäviä ja kasvatukseen sopivia.  

Suunnitteilla oli kaksi pentuetta syksylle. Kollit puhuttiin valmiiksi jo keväällä, ja kesän tullen tehtiin terveystarkastukset astutusta ajatellen.

Mutta kuinka ollakaan -  kun olisi koittanut meille ihmisille sopiva aika kissojen häille, kumpikaan naaras ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta asiaan. Ei mouruamista, ei kieriskelyä matolla, ei ruokahalun menetystä elämää tärkeämpien asioiden vallatessa mielen ja kehon toiminnot.

Kesästä alkaen naaraamme ovat siis viettäneet hiljaiseloa tassutellen pehmeillä kissantassuillaan ruokakupin ja nukkumapaikan välillä, sekä seuraillen tinttien touhuja ikkunasta. Molemmat ovat innokkaita ulkoilijoita, mikä herättää kasvattajassa toivoa, että ehkäpä lähistöllä kiertelevien kollien tuoksut laukaisevat lisääntymisvietin. Turha toivo: iltaisin emo ja tytär intoutuvat leikkimään toisiaan takaa-ajaen, mutta kollien kaipuu ei vie yöunia, vaan ihmisten nukkuma-aikaan myös Vanamo ja Kisumisu rauhoittuvat omille vakipaikoilleen, kumpikin omaan kamariinsa. Ruoka maistuu erinomaisen hyvin, mikä näkyy varsikin Vanamossa, joka alkaa saada brittikissamaista pyöreyttä poskiinsa ja pallomaisuutta kehoonsa.

Tästä näkee, kuinka kissalassa eletään viime kädessä kissojen tahdissa. No can do silloin kuin luontoäiti päättää, että aika ei ole kypsä kissaperheen kasvattamiselle. Koska haluamme pitää kasvatustoiminnan pienimuotoisena, tämä sopii meille hyvin. Kissoja ei tarvitse pitää pillereillä jatkuvien kiimojen ehkäisemiseksi, vaan luonto on hoitanut asian niin, että kissat eivät kuluta itseään jatkuvilla kiimoilla, mutta eivät myöskään lisäänny kohtuuttomassa tahdissa. Pentuesuunnitelmien muuttuminen kauniisti muistuttaa meitä siitä, kuinka viime kädessä suunnitelmamme  ovat vain luonnostelua, elämä kulkee sitten omia latujaan.

Toki edelleenkin visioin kissalan toimintaa jatkossa: syksyt voisivat kulua leppoisia kissanpäiviä viettäen, ja keväät sitten lisääntymisen ihmettä seuraten. Nyt kuitenkin muistan lisätä suunnitelmiini lauseen: mikäli luontoäiti niin päättää.

Kesä se on sisäkissoillakin! Talvi on torkuttu uunin lämmössä ja sohvan selkämyksellä, mutta kesän tulon myötä kissat haluavat enenevästi ulkoilemaan terassilla olevaan "paviljonkiinsa". Ei voi välttyä huomaamasta, kuinka kevään tuoksut, äänet, tuulenvire ja auringon lämpö saavat kissan valpastamaan kaikki aistinsa- ikään kuin heräämään talviunestaan. Kesän myötä ulkopaviljongista on tullut melkeinpä suositumpi oleskelupaikka kuin sisätiloista. Lämpiminä ja pimeinä elokuun öinä kissanvaistot vasta heräävätkin, ja siilin ja muiden ötököiden rapistelessa pihalla eivät kissat  malttaisi lähteä edes yöksi sisään- silloinhan alkaisi juuri paras saalistusaika! Helteisinä päivinä kissat kuitenkin valitsevat vapaaehtoisesti sisätilat, ja sieltä mahdollisimman viileät lattiapinnat: takan edustan kiveys on yksi hellepäivien suosikkipaikka- samassa paikassa sitten talvella lämmitellään.

Kissojen paviljonki ei ole kovin iso, mutta se sopii hyvin ympäristön tarkkailuun kaikilla aisteilla. Tarkkailua voi harrastaa pienen kiipeilytelineen päältä, joita paviljongissa on kaksi kappaletta, molemmille kisuille omansa. Kissat tykkäävät käyttää myös kiipeilypuun alaosassa olevia  pesiä,  koska piilosta tarkkailu on ominaista kissoille,  ja kylmällä ilmalla siellä on lämpimämpääkin. Pesässä lienee myös turvallisen tuntoista nukkua. Näiden kiipeilytelineiden lisäksi paviljonki on sisustettu nukkumakorilla, hiekkalaatikolla ja vesikupilla. Terassin edessä olevilla bambuverhoilla voi paviljongin varjostaa, jotta kissat eivät joudu suoraan auringonpaahteeseen- kissat kun eivät pysty hikoilemalla jäähdyttämään itseään.

Valjasulkoilu on kissoista ihan parasta. Ne ovat jo oppineet että kun valjaat kaivetaan esiin, seuraa jotain kivaa. Niinpä ne tulevat seisomaan viereen, ovat liikkumatta kunnes valjaat on saatu kiinni, ja kehräys alkaa jo ennen ulosmenoa. Jos vain toinen pääsee ulos, todennäköisesti toinen alkaa äänekkäästi protestoida sisälle jäämistään. Ulkona kissat järsivät silmät sirrillään tyytyväisenä tuoretta ruohoa. Kun sitä on saatu päiväannos täyteen, voi vähän jahdata perhosia ja nuuhkia ympäristön hajujälkiä, tai vaikka kokeilla kipaista puuhun, niin pitkälle kuin fleksi antaa myöten.

Kissat ovat tietenkin mukana myös mökkilomalla. Siellä onkin hauskaa taiteilla parven kapealla kaiteella ja ulkoilla metsämaastossa, kalloilla kiipeillen ja monenlaisia uusia hajuja nuuhkien. Matkustaminen sujuu yleensä mukavasti, eikä mökille sopeutumisessa ole mitään ongelmaa, kunhan ruokapaikka ja hiekkalaatikko löytyvät. Ylimääräisenä bonuksena saa herkutella vastapyydetyllä, keitetyllä ja ruoditulla ahvenella- sitä herkkua ei malta kissa odottaa niin pitkään kuin ruotojen poistaminen kestää, vaan kiirehtii jo pöydälle nappaamaan osansa.

Kesä on vierähtänyt näissä merkeissä mukavasti, mutta siitä huolimatta emäntä haaveilee vielä isosta,  pihan kiertävästä  kissanaitauksesta, jossa kissat saisivat vapaasti juosta ja valita piilopaikkansa joko pensaan alta, kuusen juurelta tai  terassilta. Nämä megalomaaniset aitaussuunnitelmat ovat toistaiseksi tyrehtyneet niin toteutuksen hankaluuteen kuin kustannuskysymyksiinkin, mutta pitäähän sitä jotain kesähaaveita olla, kissanomistajallakin.

Niin varttuivat valloittavat kollipoikamme luovutusikään ja lähtivät omiin koteihinsa. Uusin koteihin pentuja oli jo odotettukin!  Koska kodit kisuille varmistuivat heti pentujen syntymän jälkeen, saattoivat tulevat omistajat seurata omien pentujensa kasvamista ja kehittymistä ihan syntymästä saakka, mikä on aina mukava lisä kissan hankkimisen prosessissa.

Kasvattajan velvollisuuksiin kuuluu kertoa kissan hoidosta ja elintavoista. Koska kissanhakutilanteessa on paljon asiaa, saavat uudet omistajat mukaansa kirjallisen ohjeen, johon on kerätty tärkeimmät seikat juuri tämän pennun hoitoon, ravitsemukseen ja elintapoihin liittyen, sen lisäksi, että saavat Kissaliiton Kissanomaistajan oppaan. Ostajat saavat mukaansa meillä käytössä olevia ruokia helpottamaan sopeutumista uuteen kotiin. Joskus kissat saattavat ympäristön muutostilanteessa hieman paastota, mutta Sarellin kissoille on ruoka maistunut heti alusta alkaen, kun uudet omistajat ovat osanneet aloittaa ruokinnan kissalle tutuilla herkuilla kuten seillä tai raakalihapullilla.  Pennut tottuvat meillä syömään monipuolisesti niin raakaruokaa, kosteaa kissanruokaa kuin raksuja, joten jatkossa ruokailutottumuksia on helppo muuttaa siten kun uusi omistaja parhaaksi katsoo.

Muihin lemmikkeihin sopeutuminen sujuu yleensä parhaiten, kun antaa eläinten rauhassa tutustella toisiinsa. Tärkeää on muistaa huomioida myös entistä lemmikkiä eikä vain ihastella uutta pentua. Hyvä ruoka, parempi mieli -periaate pätee entiseen lemmikkiinkin: herkuttelu yhdessä uuden pennun kanssa toimii hyvänä voiteluaineina suhteille. Jos entinen lemmikki osoittaa epäluuloisuutta tulijaa kohtaan esimerkiksi sähähdellen, ei sitä kannata moittia, vaan odottaa, että luonnollinen uteliaisuus ja uuden lemmikin tuoma leikkisyys ja läheisyys ennen pitkää voittavat epäluulon.

Brittikissa on jo rotuominaisuuksiltaan sosiaalinen ja ihmisten lähellä viihtyvä. Pienessä kissalassamme pennut ovat tottuneet elämään perhelemmikkeinä ihmisten seurassa ja vapaasti kodissa liikkuen. Näin ollen kissamme viihtyvät parhaiten ihmisten tai toisten lemmikkien lähellä, niin öisin kuin päivisinkin. Muuttotilanteessa pennun stressiä vähentää mahdollisuus turvautua ihmisiin, koska luottavaiseksi kasvanut brittipentumme hakee stressaavassa tilanteessa ihmisen läheisyyttä, eikä reagoi esimerkiksi piiloutumalla. Kissat eivät yleensä tule ihan syliin asti, tai herättele öisin, mutta parhaiten ne viihtyvät samassa huoneessa muiden kanssa, tai saattavat tulla nukkumaan sängyn jalkopäähän. Kun perheen entiset lemmikit ja uusi tulokas ovat tutustuneet toisiinsa, on hyvin todennäköistä että ne nukkuvat kylki kyljessä. Kuitenkin lemmikeilläkin on oltava mahdollisuus myös oman reviirin rauhaan, eli esimerkiksi pesiä tai makuupaikkoja kiipeilypuussa, mihin muut eivät voi tulla häiritsemään, on hyvä olla kaikille.

Kaikissa kodeissa, minne pentujamme on siirtynyt, pentua joko on  odottanut tai on valmisteilla kissalle rakennettu ulkoilutarha, tai pennulle on varustettu lasitettu parveke kiipeilypuulla ja pesällä, ja lisäksi omistaja ulkoiluttaa kisua valjaissa. Kasvattajaa ilahduttaa, että kissoille on jatkossakin tarjolla ulkoiluun liittyviä virikkeitä ja mahdollisuus toteuttaa lajinomaista ympäristönsä tarkkailua kaikilla aisteillaan. Kissa sopii hyvin lemmikiksi myös kerrostalokotiin, ja kodissa kuin kodissa tarkkailupaikka ikkunalla antaa virikkeitä kissanpäiviin. Kissat pitävät myös ympäristön tarkkailusta hieman korkeammalta, joten kiipeilypuut hieman ylempänä olevine tasoineen ovat yleensä suosittuja.

Kissa saa mielihyvää lajinomaisesta käyttäytymisestään, eli vaanimisesta ja hyökkäämisestä. Tätä mielihyvän lähdettä voi hyödyntää myös uuteen kotiin siirtymisen vaiheessa, ja leikittää pentua runsaasti: leikin tiimellyksessä kissa tutustuu uuteen kotiinsa, tottuu uusiin omistajiin eikä ennätä ikävöidä leikkitovereitaan kissalassa. Itse asiassa sisäkissan koko hyvinvoinnin kannalta, niin häiriökäyttäytymisen kuin passivoitumisen ehkäisemiseksi, kissalle on tärkeä tarjota koko elämänsä ajan riittävästi saalistuskäyttäytymiseen perustuvia virikkeitä. Kissaa voi juoksuttaa perässävedettävillä naruilla tai kengännauhoilla. Pikku palloilla tai muovisilla pullonkorkeilla kisut pelaavat jalkapalloa tai jääkiekkoa. Yksinkertainen keppiin sidottu naru on suosittu leikitin. Kissoille on myös kaupallisia leluja:hiiriä, robokaloja, leikkiratoja, tabletteihin ladattavia pelejä, joissa kissa voi tassullaan yrittää saalistaa näytöllä liikkuvia kohteita. Mikäli kissoja on kaksi tai useampia, ne leikkivät keskenäänkin.

Kissan uuteen kotiin sopeutumisen kulmakivet ovat siis mahdollisuus turvautua ihmisiin, riittävä mielihyvän tarjoaminen virikkeillä ja hyvä ruoka. Näillä eväillä yhteiselämä alkaa mukavissa merkeissä niin kissalle kuin uusille omistajille.

Vanamo ja Martti tekivät toisen pentueen kohdalla täsmällistä työtä: pentuja syntyi kaksi kuten ensimmäiselläkin kerralla. Tällä kertaa saatiin ruskeatäplikkään kaveriksi uusi väri, hopeatabby.

Vanamolle oli varattu synnyttämistä varten taas parikin laatikkoa viime kerran kokemusten pohjalta, mutta Vanamo halusi synnyttää mieluummin sängyssä. Ensi alkuun emo valitsi pojan yläkerrossängyn. Riskinarvioinnin pohjalta Vanamo nostettiin kuitenkin sieltä lattiatasolle laatikkoon makuuhuoneeseen, missä se viimeksi hoiti pentujaan. Synnytystä enteilevät merkit alkoivat jo illalla, ja pitivät myös kasvattajaa hereillä. Kun varsinaisesti synnytys alkoi aamuyön puolella, oli kasvattaja jo sikeästi unten mailla ja niinpä Vanamo meni  herättelemään perheen tyttären, ja sinne pennut sitten loppujen lopuksi syntyivät, toinen jopa koppaan. Kävi ainakin selväksi, että brittikissa Vanamo on niin ihmisiin kiinnittynyt, että haluaa synnyttää mieluummin ihmisiin turvaten kuin yksinään kopassaan.

Pennut olivat varsin hyvän kokoisia ja molemmat uroksia. Heti alusta alkaen ovat terhakasti mönkineet pienillä jaloillaan, ja kasvaneet lisää hyvää vauhtia.  Nisällä on ollut jatkuvaa nujakointia, lieneekö se sukupuolesta johtuvaa, vai muutenko vain sattui syntymään kaksi tappelupukaria. Ruokailutilanteita seuraamalla voisi saada käsityksen, että nisiä olisi vain yksi, ja sen yhden päältä sitten otetaan vapaapainimatsia kaikin käytettävissä olevin keinoin: potkien, raapien, tönien ja puskien, toisen päälle menemällä estäen. Näitä otteita ei katseltaisi suopeasti edes jääkiekkokaukalossa. Eloonjäämisvietti on ainakin vahva.

Vanamo on emona selvästi rennompi kasvattaja kuin ensimmäisen pentueen kanssa: malttaa lähteä välillä kopasta seurustelemaan ihmisten kanssa tai ulkoilemaan paviljonkiinsa. Tällä kertaa se ei niin paljon hötkyile siitäkään, kun pentuja käydään katsomassa ja sylittelemässä. Päinvastoin, havaitsimme ensi alkuun, että mikäli makuuhuoneessa ei ollut ketään, Vanamo saattoi käydä hakemassa maukuen ja pentulaatikon tykö johdattaen sinne ihmisiä ihastelemaan hänen hienoja pentujaan.

Isosisko Kisumisu ihmetteli silmät lautasenkokoisina pentujen syntymää. Sittemmin se loukkaantui, eikä ole käynyt pentuja lainkaan katsomassa, ja on sähissyt Vanamollekin. Kun muutaman kerran olemme yrittäneet kantaa Kisumisua pentuja tervehtimään, se juoksee heti kauhuissaan häntä ojossa pois noiden "vauvamörköjen" luota. Tässä tulee selvästi esille, että tunteet ne on kissallakin. Toivottavasti alkaa Kisumisukin vähitellen sulamaan, ei se ainakaan enää sähise emolleen. Luulenpa, että kunhan pennut alkavat juosta vilistää, niin Kisumisukin innostuu leikkimään pienten velipoikiensa kanssa ja mökötykset unohtuvat. Jos kissallakin on näin voimakas reaktio niin miten sitten ihmislapsilla?  Kasvattavaista touhua tämä kissankasvatus!

Kissalassa eletään pentuetoiveissa. Vuodenvaihteen tienoilla emokissa Vanamolla alkoivat vauvakuumeen oireet, ja niinpä kutsuttiin apuun musta Martti-kolli, jonka kanssa ensimmäisestä pentueesta syntyi kaksi söpöä poikasta.

Martin saapuessa Vanamon ensireaktio oli yllättävä: Kisumisu, 5 kk, sai emoltaan vihaisen karkotuksen peränurkkaan - selvästikin Vanamo halusi omia Martin kokonaan itselleen. Tällä kertaa sulhasen ei tarvinnut aloittaa Casanovan uraansa piileskelemällä sähisevää narttua neljä tuntia lastenhuoneen sängyn alla, vaan Vanamo heittäytyi hetimiten kutsuvaan kieriskelyyn Martin edessä. Taisi Vanamo muistaa että tämän kaverin kanssa on pidetty hauskaa ennenkin.

Martti käyttäytyi hienon brittiherran tavoin eikä hätyytellyt Kisumisua, joka kylläkin sähisi pontevasti Martille. Lapset saivat jälleen ihan rauhassa kanniskella kehräävää Marttia. Taisi meille kaikille jäädä pikkuisen ikävä tuota mustaa, äänettömästi hiipivää, lempeää seuralaista.

Vanamon kiimat loppuivat Martin vierailuun, ja samalla palasi rauha emon ja tyttären välille. Nyt ne taas entiseen malliin torkkuvat sohvalla tai kököttävät kylki kyljessä ikkunalla lintuja vaanien, pesevät toinen toistensa turkkeja ja painivat villisti iltaisin. 

Näihin asti, ja vielä pari viikkoa eteenpäinkin, ei ole näkyvissä muita merkkejä tiineydestä kuin kiiman poissaolo. Jos kaikki menee hyvin, pennut syntyvät kirkkaiden keväthankien aikaan, maalis-huhtikuun vaihteessa. Mielenkiinnolla odotamme, minkälaiset värit elämän arpakuutio heittää tällä kertaa pentujen turkkeihin: saadaanko lämpimiä kullanruskeita vai hohtavaa hopeaa, tuleeko lumileopardin täplikkyyttä vai kesykissan tabbya.  Mukavaa aikaa on tämä kissanpentujen odottaminenkin, saati sitten pikkukissojen kanssa eläminen.

Kissalan elämässä on tullut vastaan väistämätön vaihe, ensimmäisestä pennusta luopuminen. Vaikka pennut ovat kuinka suloisia ja niihin kiintyy, kaikkia ei ole mahdollista pitää itsellä. Toisaalta, Sarellin kissalan tarkoitushan on kasvattaa ihania lemmikkejä perheisiin, ja levittää muutenkin tietoisuutta brittikissojen oivallisista ominaisuuksista.

Näistä kahdesta pennusta aioimme pitää tytön itsellämme, mutta pojalle oli tarpeen etsiä uusi koti. Hyvin onnekkaasti pojasta kiinnostui perhe, jotka suhtautuivat kissan hankintaan vastuullisesti ja harkitsevasti. He olivat yhteydessä teksitiviestillä ja puhelimitse, kävivät katsomassa kissaa ja sitten vasta tekivät päätöksen kissan ostamisesta.  Samalla mekin hiljalleen totuimme ajatukseen, että Kasimir muuttaa meiltä pois, ja tulimme vakuuttuneiksi, että Kasimir pääsee todella hyvään kotiin. Suunnittelimme aikataulut ja yksityiskohdat yhdessä, kuten esimerkiksi  sen, että kuljetuslaatikko oli meillä jo edellisestä illasta,jotta se kävisi tutuksi. Samoin pohdimme sitä, miten uusi pentu ja kodissa jo asuva 5-vuotias burmanaaras Bella  saataisiin mahdollisimman hyvin totutettua toisiinsa.  Kerroin Kasimirin ruokailutottumukset ja  millä leluilla se tykkää leikkiä. Uuteen kotiin olikin jo hankittu valmiiksi Kasimirin lempiruokaa seitiä odottamaan pojan kotiintuloa, samoin oli hankittu suosikkilelu "pallo tunnelissa".

Näin uudet ihmiset ja kuljetuskoppa olivatkin uteliaalle Kasimirille jo tuttuja, kun lähtöaamu koitti, ja kissa lähti tyytyväisenä matkaan. Uudessa perheessä Kassu sai kutsumanimekseen Manuel eli Manu, ja sillä nimellä hänet nyt tästä eteenpäin tunnetaan. Automatkan Manu oli nukkunut kopassaan. Perille päästyään poika oli ensin kiertänyt nuuhkimassa uuden kodin, sitten purkanut energiaansa singahtelemalla edestakaisin, ja  ruokakin oli jo ensimmäisenä  iltana hyvin maistunut.  Ihmisiin Manu oli heti luonut positiivisen suhteen, kehräten uuden omistajan sylissä jo ensimmäisestä illasta alkaen.  Perheen kissan kanssa tutusteleminen oli edennyt varsin mukavasti: jo viikon-parin sisällä Bella oli täysin "adoptoinut" Manun omakseen, ja  nyt kisut ovat varsin
läheisiä toisilleen, leikkivät ja nukkuvat yhdessä, ja nuolevat toinen toistaan. Omat kutsumaäänetkin heillä on toinen toistensa varalle. Kuulostaa siltä, että Bellakin on Manun tulon jälkeen ollut tyytyväisempi kissa - ilmeisesti hän seurallisena luonteena kaipasikin kissaseuraa.

Vaikka luopumiseen liittyy pieni haikeus, sen voittaa tyytyväisyys siitä, että Manu vaikuttaa löytäneen oman paikkansa maailmassa. Uusi omistaja on ilahduttavasti pitänyt yhteyttä sekä viesteillä että osallistunut brittikissojen omistajien fb-sivujen toimintaan: on ollut mukava kuulla, miten hyvin muutto uuteen kotiin on sujunut,  ja muutenkin kuulla Manun kuulumisia ja nähdä kuvia.  Kasvattajana olen tyytyväinen, että pentumme on osoittautunut juuri semmoiseksi kissaksi, mitä kissalamme haluaa maailmalle lähettääkin: ihmisläheinen, sopeutuva, matkustamiseen tottunut, iloinen ja terve seuralainen.

Pentujen reviiri on laajentunut, aluksi hieman oman pentulaatikon edustalle, sitten jo uskaltauduttiin ylittämään paljaan lattian alue, jotta päästiin karvalankamatolle, ja siitäpä ei ollutkaan enää pitkä matka koko huoneen valloitukseen. Kohta jo pienet päät kurkistelivat huoneen ovella, ikään kuin hämmästyen: "Wau, maailma jatkuu vielä tännekin!".  Kun olohuoneeseen muutettiin, ei ole enää peräkamariin palattu. Olkkarista löytyy runsaasti piilopaikkoja, minne voi mennä välillä ottamaan nokoset tai leikkiä kaverin kanssa piilosilla, puhumattakaan ihmispalvelijoiden säikyttämisestä. Pennut saattavat vaania muun muassa sohvatyynyjen lomassa, hyökätä nilkkoihin keinutuolin välipohjasta, löytyä nukkumasta lelutukkirekan perävaunusta, repuista, laukuista ja kasseista, pyykkikorista, ja niin edelleen. Kiipeilyyn kelpaa kiipeilypuun lisäksi mikä tahansa kankaalla verhoiltu, kuten housunlahkeet ja sohvan tai keinutuolin selkämys. Verhoissa pennut eivät ainakaan vielä ole kiipeilleet, eivätköhän ne ole hoksanneet, että nekin ovat kangasta?

Näihin asti emo on hoitanut niin pentujen ruokinnan kuin toiminut puhtaanapitolaitoksenakin. Tällä viikolla, eli kuuden viikon iässä, pennut ensimmäisen kerran innostuvat syömään seitä, ja samoihin aikoihin alkoivat myös asioida hiekkalaatikolla. Pennuille sopivaa ruokaa ja ylimääräinen hiekkalaatikko likellä pentujen oleilualuetta olivat tarjolla jo aiemminkin, mutta ilmeisesti vasta nyt ovat valmiita tähän itsenäistymisen suureen harppaukseen. 

Vanamosta huomaa, miten se näkymätön napanuora pentuihin venyy asteittain. Ensi alkuun emo ei yhtään pitänyt siitä, että pennut lähtivät tutkimusmatkoilleen, vaan kanteli niitä niskasta takaisin laatikkoon. Vähitellen se on sopeutunut ajatukseen, mutta oli ensi alkuun koko ajan silmä kovana tarkkailemassa pentujen liikkeitä, ja mouruamassa niitä kutsullaan kokoon. Sitten tulikin vaihe, että pennut enää viis veisasivat emon kutsusta, vaan viipottivat menemään niin kuin eivät olisi mitään kuulleet. Tässä tilanteessa tunsin suurta sympatiaa  hämmentynyttä Vanamoa kohtaan - se kai on meidän emojen uninversaali kohtalo, käydä tarpeettomaksi. Ruoan jaossa Vanamo ei ole mitenkään pentuystävällinen, päinvastoin, söisi itse vaikka kaiken. Leikkikaverina Vanamo on pennuille ihan huippu, peuhaa ja pyörii saalistusleikissä täysillä mukana.

Pennut ovat hyvin sosiaalistuneet ihmisiin, kun asuvat olohuoneessa, ja lapset kavereineen niitä kantelevat ja hoitavat.  Ne kehräävät herkästi  silitettäessä, ja saattavat tulla syliinkin nukkumaan. Taitaa olla pennuista kasvamassa  varsinaisia sohvan- ja sydämenvaltaajia.

Samainen haltioitunut ihmetys, mitä koemme ihmissuvun uuden jatkajan edessä, valtaa meidät myös kissankopan äärellä. Hei, Kasimir osaa jo kehrätä! Tänään Kisumisukin kehräsi! Kisumisu osaa nuolla tassuaan! Katso, Kasimirilla jo etutassut kantaa! Onpa ne kasvaneet! Perheen äidin on vallannut mummomoodi: heti kun tapaa tuttuja, puhelin heilahtaa esiin parissa sekunnissa ja kissankuvat leväytetään ihasteltaviksi. Kylläpä tässä iässä voi jo hyvin alkaa harjoittelemaan mummoilua, ensin näin kissanpennuilla :)

Eräänä päivänä tytär tuli huolestuneena, että mikähän Kasimirilla on, kun se hengittää silleen suu auki ja kuulu semmoinen ääni. No mentiin katsomaan, ja todettiin, että sehän sähisee. Kaksisataa grammaa tulta ja tappuraa piti puoliaan meidän isojen ihmisten edessä. Periksiantamatonta selviytyjätyyppiä vaikuttaisi olevan tämä kollipoika.

Eilen pennuilla aukenivat silmät. Tässä vaiheessa ne  näyttävät tumman sinisiltä, eikä näkökyky taida vielä olla kovin hyvä. Mutta tuntuu että yksi iso askel on siinäkin taas otettu, enää eivät ole sokeita rääpäleitä. Eivätkä kyllä rääpäleitä muutenkaan, painoa on isommalla 330 ja pienemmällä 300 g, eli painoakin on jo yli kolme
kertaa sen verran kuin syntyessä.

Olemme pistäneet merkille tiettyjä eroja käyttäymisessä jo  alle kahden viikon ikäisen tyttö- ja poikapennun välillä. Poikapentu Kasimir on pulskempi ja varsinainen rellukka, monesti rellottelee massupuoli ylöspäin. Kasimir myös kehrää enemmän, ja on tosiaan jo sähisten puolustanut itseään ja sisartaan emon
poissa ollessa. Sirommalla Kisumisulla on selvästi tyttömäisiä tapoja: se jo pesee nuolemalla tassujaan, ja osaa asettua sievään tyttömäiseen kerään
nukkumaan. Jaa, että eikö ole sukupuolilla geeneissä mitään eroa käytöksen ja mielenkiinnon kehittymisen suhteen? Että kasvatuksestako vain johtuu tyttöjen
ja poikien käytöksen erilaisuus? 
Ikävältä tuntui puhutella pentuja vain tytöksi ja pojaksi tai ykköseksi ja kakkoseksi syntymäjärjestyksen mukaan. Annoimme siten jo tässä vaiheessa nimet, jotka rekisteröinnissä annetaan myös kasvattajanimeksi. Kisumisu-nimi on peräisin Aku Ankan kissalta, ja nimi on jo aikapäivää sovittu perheen akkarifanin kanssa annettavaksi meille itselle jäävälle pennulle. Sikälikin se on sopiva nimi tabbykuvioiselle kantajalleen, että englanninkielisessä Akussa kissan nimi on Tabby. Kasimir vain tuntui sopivan pehmeäturkkiselle, kookkalle kollipojalle, ja se myös sointuu hyvin Kisumisu nimen pariksi. Kollipojan uusi omistaja sitten antaa kissalleen itselleen mieleisensä kutsumanimen, mutta meillä ollessaan sitä kutsutaan Kasimiriksi tai Kassuksi