Samainen haltioitunut ihmetys, mitä koemme ihmissuvun uuden jatkajan edessä, valtaa meidät myös kissankopan äärellä. Hei, Kasimir osaa jo kehrätä! Tänään Kisumisukin kehräsi! Kisumisu osaa nuolla tassuaan! Katso, Kasimirilla jo etutassut kantaa! Onpa ne kasvaneet! Perheen äidin on vallannut mummomoodi: heti kun tapaa tuttuja, puhelin heilahtaa esiin parissa sekunnissa ja kissankuvat leväytetään ihasteltaviksi. Kylläpä tässä iässä voi jo hyvin alkaa harjoittelemaan mummoilua, ensin näin kissanpennuilla :)

Eräänä päivänä tytär tuli huolestuneena, että mikähän Kasimirilla on, kun se hengittää silleen suu auki ja kuulu semmoinen ääni. No mentiin katsomaan, ja todettiin, että sehän sähisee. Kaksisataa grammaa tulta ja tappuraa piti puoliaan meidän isojen ihmisten edessä. Periksiantamatonta selviytyjätyyppiä vaikuttaisi olevan tämä kollipoika.

Eilen pennuilla aukenivat silmät. Tässä vaiheessa ne  näyttävät tumman sinisiltä, eikä näkökyky taida vielä olla kovin hyvä. Mutta tuntuu että yksi iso askel on siinäkin taas otettu, enää eivät ole sokeita rääpäleitä. Eivätkä kyllä rääpäleitä muutenkaan, painoa on isommalla 330 ja pienemmällä 300 g, eli painoakin on jo yli kolme
kertaa sen verran kuin syntyessä.

Olemme pistäneet merkille tiettyjä eroja käyttäymisessä jo  alle kahden viikon ikäisen tyttö- ja poikapennun välillä. Poikapentu Kasimir on pulskempi ja varsinainen rellukka, monesti rellottelee massupuoli ylöspäin. Kasimir myös kehrää enemmän, ja on tosiaan jo sähisten puolustanut itseään ja sisartaan emon
poissa ollessa. Sirommalla Kisumisulla on selvästi tyttömäisiä tapoja: se jo pesee nuolemalla tassujaan, ja osaa asettua sievään tyttömäiseen kerään
nukkumaan. Jaa, että eikö ole sukupuolilla geeneissä mitään eroa käytöksen ja mielenkiinnon kehittymisen suhteen? Että kasvatuksestako vain johtuu tyttöjen
ja poikien käytöksen erilaisuus? 
Ikävältä tuntui puhutella pentuja vain tytöksi ja pojaksi tai ykköseksi ja kakkoseksi syntymäjärjestyksen mukaan. Annoimme siten jo tässä vaiheessa nimet, jotka rekisteröinnissä annetaan myös kasvattajanimeksi. Kisumisu-nimi on peräisin Aku Ankan kissalta, ja nimi on jo aikapäivää sovittu perheen akkarifanin kanssa annettavaksi meille itselle jäävälle pennulle. Sikälikin se on sopiva nimi tabbykuvioiselle kantajalleen, että englanninkielisessä Akussa kissan nimi on Tabby. Kasimir vain tuntui sopivan pehmeäturkkiselle, kookkalle kollipojalle, ja se myös sointuu hyvin Kisumisu nimen pariksi. Kollipojan uusi omistaja sitten antaa kissalleen itselleen mieleisensä kutsumanimen, mutta meillä ollessaan sitä kutsutaan Kasimiriksi tai Kassuksi

Vanamon ja Martin juhannusromanssia seurasi onnellinen odotus. Tiineys ei Vanamoa näyttänyt paljon rasittavan,vaan  parin kuukauden pituinen aika kului
perhosten jahtaamisen,  puissa kiipeilyn  (valjaiden sallimissa rajoissa) ynnä muiden kesätouhujen merkeissä. 66 vuorokautta astutuksesta eli 24.8. syntyi kaksi terhakkaa poikasta. Vanamo halusi itse valita synnytyksen paikan, eikä hyväksynyt niitä laatikoita, mitä olimme varanneet, vaan pyöräytti pennut vanhaan kissanpesään. Tosin sieltä muutimme ne  myöhemmin tilavampaan ja helpommin seurattavaan laatikkoon.

Tiineyden aikana arvuuteltiin paitsi pentujen määrää ja sukupuolta, myös syntyvien pentujen väriä ja kuviointia: mahdollisia olisivat olleet ruskea, golden ja hopea, ja kuvioina täplikäs tai tabby. Eri värejä yhdistävässä astutuksessa on  väri- ja kuviogeenien jakautumisen arvoituksellinen elementti.  Tällä kertaa syntyi voimakkailla väreillä varustettuja pentuja: ruskeatäplikäs uros ja ruskeatabby naaras. Pentujen sukupuolen määrittäminen ei olekaan aivan helppo juttu, onneksi kokeneemmat kasvattajat auttavat aloittelijoita.

Pennut ovat nyt neljän päivän ikäisiä, ja  liikuttavaa on ollut seurata ensisynnyttäjä Vanamon omistautuvaa pentujen hoitamista. Olemme runoilleet: "Kun pentu laatikossa vingahtaa, sinne Vanamo oitis singahtaa". Pentujen ei todellakaan tarvitse olla hädissään, vaan jo  ensimmäisestä äännähdyksestä Vanamo rientää turvaksi, jos on sattunut hetkeksi poistumaan laatikosta. Ensimmäisen päivän aikana Vanamo tosin ei lainkaan poistunut laatikosta, ei edes hiekkalaatikolle.

Pennut ääntelevät hennolla vinkumisella, ja Vanamo vastailee niille matalasti urisemalla tai ynähtelemällä. Jos Vanamolla on meille ihmisille asiaa, hän naukuu entiseen malliin. Vanamo monesti myös kehrää, esimerkiksi imettäessään pentuja.

Pennut ovat olleet yllättävänkin aktiivisia jo syntymästä alkaen. Ne osaavat mönkiä sitkeästi eteenpäin nisää etsien. Jostain kumman syystä, vaikka emolla on kahdeksan nisää, pennut usein nahistelevat samasta nisästä ja silloin näyttävät kaikki keinot olevan sallittuja: tassulla huitominen, päällä puskeminen, toisen estäminen ja sivuun työntäminen.

Pennut nukkuvat yleensä joko emon massua vasten painautuneena, tai emon tassujen välissä. Milloin emo ei ole kopassa, ne yleensä asettuvat ristikkäin, toinen toisen päälle, ilmeisesti lämmittääkseen toisiaan.  Nyt pentujen jalat alkavat jo hieman kantaa maidosta pullollaan olevaa massua, ja mönkiminen käy päivä päivältä vauhdikkaammaksi.  Lämmönsäätelykin on jo ilmeisesti kehittyneempää, koska pennut välillä rellottavat selällään lähes karvaton massupuoli ylöspäin.

Lemmikkieläimeen liittyy itse asiassa paljon positiivisia merkityksiä, myös muissa kuin lemmikkiin liittyvissä suhteissa. Vanamon pennut ovat selvästi jo opettaneet lapsille vastuuta ja huolenpitoa. Ne ovat tuoneet tullessaan paljon iloa niin lapsille kuin aikuisille, ja sen ilon jakaminen ystävien ja tuttavien kanssa tuo yhteisiä hauskoja hetkiä.  Tiettyä leikkimielisyyttäkin tarvitaan elämässä,ja kissa lemmikkinä tuo sitä elämään paljonkin.  Myös uudet tuttavuudet, mitä kissaharrastuksen myötä on tullut, rikastuttavat elämää mukavalla tavalla.

Ainakin marraskuun puoleenväliin asti kissanpennut elävät osana perhettämme, joten odotettavissa on iloinen ja vauhdikas syksy!

Vuosi sitten katselimme perheellemme sopivaa kissaa. Kissan piti oleman ystävällinen ja lempeä luonne. Toivoime kuitenkin, että kissa olisi leikkisä ja viihtyisi hyvin ihmisten seurassa, erityisesti lasten kanssa. Lisäksi odotimme, että kissa sopeutuisi elämään sisäkissana.  Aioimme kuljettaa kissaa mukana esimerkiksi mökkilomilla, joten automatkailuun tottuminen olisi tärkeä ominaisuus. Perheen äiti painotti valinnassa lyhytkarvaisen turkin helppohoitoisuutta.

Elokussa 2014 oululaisesta Helmiinan kissalasta löytyi sydämemme valloittanut Vanamo-tyttöpentu, joka on asunut kodissamme nyt vajaan vuoden. Kaikki odotuksemme kissan suhteen ovat todellakin täyttyneet! Vanamo on iloisella ja ihmisläheisellä luonteellaan tuonut paljon iloa perheeseeme. Vanamo pyörii yleensä siellä missä ihmisetkin, ja mitä enemmän on lasten hulinaa, sitä varmemmin Vanamokin on joukon jatkeena. Yksin kotiin jäädessään Vanamo kyllä saattaa mennä sohvan alle - ehkä yksinolo hieman pelottaa. Kaikissa kotitöissä Vanamo on ollut mukana, astianpesukoneen täytöstä pedin petaamiseen. "Avulias, utelias ja puhelias" on brittikissamme luonne kolmeen sanaan tiivistettynä.

Keväällä hankimme Vanamolle pienen "paviljongin" terassille- siinä kissamme tarkkailee pihan elämää  ja torkkuukin kesäpäivisin. Vanamo ulkoilee mielellään myös valjaissa.

Brittikissa on ollut niin ihana tuttavuus, että haluamme Vanamon kaveriksi toisenkin kissan. Toivottavasti saamme myös levittää  brittikissan tuomaa iloa eteenpäin, koska olemme huomanneet, että tätä perhelemmikiksi erittäin hyvin sopivaa  rotua ei juurikaan tunneta. Näin ollen päätimme teettää Vanamolla ainakin yhdet pennut. Juhannuksena 2015 Vanamon luona vieraili komea, musta brittikolli Martti (Helmiinan Mörkö). Martti-kolli osoittautuikin luonteeltaan  lempeäksi ja kehrääväksi sydäntenvalloittajaksi. Elokuun lopulla nähdään, jäikö Martin vierailusta muutakin kuin hyvät muistot.