Sohvanvaltaajat

Pentujen reviiri on laajentunut, aluksi hieman oman pentulaatikon edustalle, sitten jo uskaltauduttiin ylittämään paljaan lattian alue, jotta päästiin karvalankamatolle, ja siitäpä ei ollutkaan enää pitkä matka koko huoneen valloitukseen. Kohta jo pienet päät kurkistelivat huoneen ovella, ikään kuin hämmästyen: "Wau, maailma jatkuu vielä tännekin!".  Kun olohuoneeseen muutettiin, ei ole enää peräkamariin palattu. Olkkarista löytyy runsaasti piilopaikkoja, minne voi mennä välillä ottamaan nokoset tai leikkiä kaverin kanssa piilosilla, puhumattakaan ihmispalvelijoiden säikyttämisestä. Pennut saattavat vaania muun muassa sohvatyynyjen lomassa, hyökätä nilkkoihin keinutuolin välipohjasta, löytyä nukkumasta lelutukkirekan perävaunusta, repuista, laukuista ja kasseista, pyykkikorista, ja niin edelleen. Kiipeilyyn kelpaa kiipeilypuun lisäksi mikä tahansa kankaalla verhoiltu, kuten housunlahkeet ja sohvan tai keinutuolin selkämys. Verhoissa pennut eivät ainakaan vielä ole kiipeilleet, eivätköhän ne ole hoksanneet, että nekin ovat kangasta?

Näihin asti emo on hoitanut niin pentujen ruokinnan kuin toiminut puhtaanapitolaitoksenakin. Tällä viikolla, eli kuuden viikon iässä, pennut ensimmäisen kerran innostuvat syömään seitä, ja samoihin aikoihin alkoivat myös asioida hiekkalaatikolla. Pennuille sopivaa ruokaa ja ylimääräinen hiekkalaatikko likellä pentujen oleilualuetta olivat tarjolla jo aiemminkin, mutta ilmeisesti vasta nyt ovat valmiita tähän itsenäistymisen suureen harppaukseen. 

Vanamosta huomaa, miten se näkymätön napanuora pentuihin venyy asteittain. Ensi alkuun emo ei yhtään pitänyt siitä, että pennut lähtivät tutkimusmatkoilleen, vaan kanteli niitä niskasta takaisin laatikkoon. Vähitellen se on sopeutunut ajatukseen, mutta oli ensi alkuun koko ajan silmä kovana tarkkailemassa pentujen liikkeitä, ja mouruamassa niitä kutsullaan kokoon. Sitten tulikin vaihe, että pennut enää viis veisasivat emon kutsusta, vaan viipottivat menemään niin kuin eivät olisi mitään kuulleet. Tässä tilanteessa tunsin suurta sympatiaa  hämmentynyttä Vanamoa kohtaan - se kai on meidän emojen uninversaali kohtalo, käydä tarpeettomaksi. Ruoan jaossa Vanamo ei ole mitenkään pentuystävällinen, päinvastoin, söisi itse vaikka kaiken. Leikkikaverina Vanamo on pennuille ihan huippu, peuhaa ja pyörii saalistusleikissä täysillä mukana.

Pennut ovat hyvin sosiaalistuneet ihmisiin, kun asuvat olohuoneessa, ja lapset kavereineen niitä kantelevat ja hoitavat.  Ne kehräävät herkästi  silitettäessä, ja saattavat tulla syliinkin nukkumaan. Taitaa olla pennuista kasvamassa  varsinaisia sohvan- ja sydämenvaltaajia.