Sielun silmin

”Vaikka eläin ei ymmärrä kieltä, se ymmärtää meitä – joskus ihmistä paremmin” kertoo Lotta Hautamäki Tiede -lehdessä 2/2021.  ”Ihmistenkään keskinäinen vuorovaikutus ei perustu vain puhuttuun kieleen, vaan kommunikoimme paljon eleiden, ilmeiden ja äänensävyjen avulla. Eläimet ymmärtävät näitä kieltä hienovaraisempia viestinnän muotoja jopa ihmisiä paremmin, koska ne eivät itse kommunikoi kielen avulla.”

Lemmikit tuovat mukavaa hyrinää ja hyggeilyä perheeseen. Yhteistä laatuaikaa vietetään kun pentu loikoilee rentona ihmisen sylissä, tai aikuinen britti rellottelee selällään siellä missä eniten liikutaan, tai kissa rientää ovelle vastaan vieraita, puskee jalkoja ja juttelee naukuen. Eläinten vaisto näyttäytyy jopa pentujen ja pentuja katsomaan tulleiden perheiden kohtaamisissa.  Usein olen havainnut, että juuri se pentu, mitä perhe on etukäteen itselleen toivonut, ottaa kontaktia perheeseen enemmän kuin muut – ja näin on valmis ”match made in heaven”.

Joskus kissan ja ihmisen elämä ei mene auvoisasti yksiin, vaan kapuloita tuntuu olevan rattaissa. Onko tämä kissan häiriökäytöstä vai kissan reagointia vallitseviin olosuhteisiin? Onko kaksijalkaisten laumassa vallalla sähinä ja murina, vai hyristelläänkö yhteisessä pesässä hyväksyvästi? Riittääkö huomiota myös nelijalkaisille lauman jäsenille?  Onko tilaa huomioida kissojen hienovaraisemmat viestit vai onko ne toistuvasti ohitettu?  Onko mahdollista täyttää lemmikin tarpeet virikkeellisyyden sekä oman reviirin ja rauhan suhteen?  Riittääkö laumassa tilaa näille asioille kaksijalkaisten kesken?  Entä voinko mahdollistaa edes itse itselleni sen mitä tarvitsen? Peilaako kissa käytöksellään kuitenkin omaa tunnetilaamme?

Mitä näet kuvassa? Varmaan ainakin kissaemon ja pentuja. Sielusi silmin voit nähdä ehkä enemmän: emon, joka pentujensa keskellä hehkuu tyytyväisyyttä, kiintymystä, hellyyttä, turvaa, onnea pikkuruisistaan - mitä sinun sydämesi kertoo?