Poikamme maailmalla

Kissalan elämässä on tullut vastaan väistämätön vaihe, ensimmäisestä pennusta luopuminen. Vaikka pennut ovat kuinka suloisia ja niihin kiintyy, kaikkia ei ole mahdollista pitää itsellä. Toisaalta, Sarellin kissalan tarkoitushan on kasvattaa ihania lemmikkejä perheisiin, ja levittää muutenkin tietoisuutta brittikissojen oivallisista ominaisuuksista.

Näistä kahdesta pennusta aioimme pitää tytön itsellämme, mutta pojalle oli tarpeen etsiä uusi koti. Hyvin onnekkaasti pojasta kiinnostui perhe, jotka suhtautuivat kissan hankintaan vastuullisesti ja harkitsevasti. He olivat yhteydessä teksitiviestillä ja puhelimitse, kävivät katsomassa kissaa ja sitten vasta tekivät päätöksen kissan ostamisesta.  Samalla mekin hiljalleen totuimme ajatukseen, että Kasimir muuttaa meiltä pois, ja tulimme vakuuttuneiksi, että Kasimir pääsee todella hyvään kotiin. Suunnittelimme aikataulut ja yksityiskohdat yhdessä, kuten esimerkiksi  sen, että kuljetuslaatikko oli meillä jo edellisestä illasta,jotta se kävisi tutuksi. Samoin pohdimme sitä, miten uusi pentu ja kodissa jo asuva 5-vuotias burmanaaras Bella  saataisiin mahdollisimman hyvin totutettua toisiinsa.  Kerroin Kasimirin ruokailutottumukset ja  millä leluilla se tykkää leikkiä. Uuteen kotiin olikin jo hankittu valmiiksi Kasimirin lempiruokaa seitiä odottamaan pojan kotiintuloa, samoin oli hankittu suosikkilelu "pallo tunnelissa".

Näin uudet ihmiset ja kuljetuskoppa olivatkin uteliaalle Kasimirille jo tuttuja, kun lähtöaamu koitti, ja kissa lähti tyytyväisenä matkaan. Uudessa perheessä Kassu sai kutsumanimekseen Manuel eli Manu, ja sillä nimellä hänet nyt tästä eteenpäin tunnetaan. Automatkan Manu oli nukkunut kopassaan. Perille päästyään poika oli ensin kiertänyt nuuhkimassa uuden kodin, sitten purkanut energiaansa singahtelemalla edestakaisin, ja  ruokakin oli jo ensimmäisenä  iltana hyvin maistunut.  Ihmisiin Manu oli heti luonut positiivisen suhteen, kehräten uuden omistajan sylissä jo ensimmäisestä illasta alkaen.  Perheen kissan kanssa tutusteleminen oli edennyt varsin mukavasti: jo viikon-parin sisällä Bella oli täysin "adoptoinut" Manun omakseen, ja  nyt kisut ovat varsin
läheisiä toisilleen, leikkivät ja nukkuvat yhdessä, ja nuolevat toinen toistaan. Omat kutsumaäänetkin heillä on toinen toistensa varalle. Kuulostaa siltä, että Bellakin on Manun tulon jälkeen ollut tyytyväisempi kissa - ilmeisesti hän seurallisena luonteena kaipasikin kissaseuraa.

Vaikka luopumiseen liittyy pieni haikeus, sen voittaa tyytyväisyys siitä, että Manu vaikuttaa löytäneen oman paikkansa maailmassa. Uusi omistaja on ilahduttavasti pitänyt yhteyttä sekä viesteillä että osallistunut brittikissojen omistajien fb-sivujen toimintaan: on ollut mukava kuulla, miten hyvin muutto uuteen kotiin on sujunut,  ja muutenkin kuulla Manun kuulumisia ja nähdä kuvia.  Kasvattajana olen tyytyväinen, että pentumme on osoittautunut juuri semmoiseksi kissaksi, mitä kissalamme haluaa maailmalle lähettääkin: ihmisläheinen, sopeutuva, matkustamiseen tottunut, iloinen ja terve seuralainen.