Nujakointia maitobaarissa

Vanamo ja Martti tekivät toisen pentueen kohdalla täsmällistä työtä: pentuja syntyi kaksi kuten ensimmäiselläkin kerralla. Tällä kertaa saatiin ruskeatäplikkään kaveriksi uusi väri, hopeatabby.

Vanamolle oli varattu synnyttämistä varten taas parikin laatikkoa viime kerran kokemusten pohjalta, mutta Vanamo halusi synnyttää mieluummin sängyssä. Ensi alkuun emo valitsi pojan yläkerrossängyn. Riskinarvioinnin pohjalta Vanamo nostettiin kuitenkin sieltä lattiatasolle laatikkoon makuuhuoneeseen, missä se viimeksi hoiti pentujaan. Synnytystä enteilevät merkit alkoivat jo illalla, ja pitivät myös kasvattajaa hereillä. Kun varsinaisesti synnytys alkoi aamuyön puolella, oli kasvattaja jo sikeästi unten mailla ja niinpä Vanamo meni  herättelemään perheen tyttären, ja sinne pennut sitten loppujen lopuksi syntyivät, toinen jopa koppaan. Kävi ainakin selväksi, että brittikissa Vanamo on niin ihmisiin kiinnittynyt, että haluaa synnyttää mieluummin ihmisiin turvaten kuin yksinään kopassaan.

Pennut olivat varsin hyvän kokoisia ja molemmat uroksia. Heti alusta alkaen ovat terhakasti mönkineet pienillä jaloillaan, ja kasvaneet lisää hyvää vauhtia.  Nisällä on ollut jatkuvaa nujakointia, lieneekö se sukupuolesta johtuvaa, vai muutenko vain sattui syntymään kaksi tappelupukaria. Ruokailutilanteita seuraamalla voisi saada käsityksen, että nisiä olisi vain yksi, ja sen yhden päältä sitten otetaan vapaapainimatsia kaikin käytettävissä olevin keinoin: potkien, raapien, tönien ja puskien, toisen päälle menemällä estäen. Näitä otteita ei katseltaisi suopeasti edes jääkiekkokaukalossa. Eloonjäämisvietti on ainakin vahva.

Vanamo on emona selvästi rennompi kasvattaja kuin ensimmäisen pentueen kanssa: malttaa lähteä välillä kopasta seurustelemaan ihmisten kanssa tai ulkoilemaan paviljonkiinsa. Tällä kertaa se ei niin paljon hötkyile siitäkään, kun pentuja käydään katsomassa ja sylittelemässä. Päinvastoin, havaitsimme ensi alkuun, että mikäli makuuhuoneessa ei ollut ketään, Vanamo saattoi käydä hakemassa maukuen ja pentulaatikon tykö johdattaen sinne ihmisiä ihastelemaan hänen hienoja pentujaan.

Isosisko Kisumisu ihmetteli silmät lautasenkokoisina pentujen syntymää. Sittemmin se loukkaantui, eikä ole käynyt pentuja lainkaan katsomassa, ja on sähissyt Vanamollekin. Kun muutaman kerran olemme yrittäneet kantaa Kisumisua pentuja tervehtimään, se juoksee heti kauhuissaan häntä ojossa pois noiden "vauvamörköjen" luota. Tässä tulee selvästi esille, että tunteet ne on kissallakin. Toivottavasti alkaa Kisumisukin vähitellen sulamaan, ei se ainakaan enää sähise emolleen. Luulenpa, että kunhan pennut alkavat juosta vilistää, niin Kisumisukin innostuu leikkimään pienten velipoikiensa kanssa ja mökötykset unohtuvat. Jos kissallakin on näin voimakas reaktio niin miten sitten ihmislapsilla?  Kasvattavaista touhua tämä kissankasvatus!