Jotain hampaankolossa?

Jokunen aika sitten Vanamo vaikutti tavanomaista vetäytyvämmältä, toisaalta äksyili herkästi muille kissoille. Ruoka kuitenkin maittoi tavalliseen tapaan, ja mahdolliset oireet olivat aika lieviä, eikä Vanamo näyttänyt aristelevan mitään paikkaa, joten heti emme lähteneet eläinlääkärille. Oireetkin vaikuttivat itsekseen lievittyvän. Varailimme kuitenkin aikaa hammassairauksiin erikoistuneelle eläinlääkärille, kun hampaita ei oltu varsinaisesti tähän mennessä tarkastettu.   

Tarkastuksessa sitten löytyikin murtunut yläkulmahammas, joka oli jo mennyt kuolioonkin. Se katsottiin parhaaksi poistaa tulehdusriskin takia. Onneksi muuten hampaiden ja ikenien kunto oli varsin hyvä, eli kissoilla suhteellisen yleisestä hammassyöpymästä ei ollut merkkejä.

Hampaiden hoidon jälkeen Vanamon aktiivisuustaso vaikuttaa nousseen. Vanamo leikkii ja on muutenkin aktiivinen, sekä hakeutuu entistä useammin ihmisten rapsuteltavaksi kehräten ja puskien. Vaikka sanotaan että kuoliossa olevan hampaan ei pitäisi olla enää kivulias, niin muutos käyttäytymisessä kuitenkin tapahtui positiiviseen suuntaan. Vaaleanpunainen kieli sopii nykyään entistä useammin pilkistämään ulos hampaiden välisestä aukosta, ja saa Vanamon näyttämään oikeastaan aika söpöltä.

Tapaus opetti, miten lieviä voivat olla kissojen kipuoireet. Hammassärky on varmasti kova kipu, mutta siltikin aika tarkasti täytyy oma kissansa tuntea, että huomaa kivusta kertovat pienet muutokset kissan käytöksessä. Erityisesti hampaiston kunto kannattaa kissoiltakin tarkastuttaa ja hampaat hoidattaa hyvin.

Pentueiden terveystarkastusten ja näiden muutamien sairauksien hoidon myötä olen ollut vaikuttunut siitä,  miten hyvää ja tarkkaa diagnostiikkaa ja hoitoa lemmikeillemme on tarjolla.  Lisäksi eläinlääkärit osaavat käsitellä kissoja aivan loistavalla tavalla. Tälläkään eläinlääkärikäynnillä Vanamo ei missään vaiheessa säikähtänyt ja ruvennut vastustelemaan tutkimuksia, vaan tepsutteli itse luottavaisesti tutkimuspöydälle kehräten ja tassuilla  kopristellen – ja yhtä tyytyväisenä kehräävän kissan hain pois operaation jälkeen. Mikä voi olla ehkä vaikein pala eläinlääkärille, ovat kenties ne vastaanotolle rakkaita lemmikkejään tuovat huolestuneet ihmiset, joilla on monenlaisia ennakkokäsityksiä, netistä luettuja vinkkejä ja huhuja, sekä pelkoa toimenpiteitä kohtaan.  Kokemukseni mukaan eläinlääkärit osaavat ottaa huomioon eläinten omistajatkin kerrassaan hienosti– selittävät ja perustelevat, ohjaavat kotihoitoon ja ennaltaehkäisyyn, sekä antavat aikaa kysymyksille. Onkohan eläinlääkäreiden koulutuksessa kurssi ”Miten käsittelen ihmistä”?