Hiljaiseloa kissalassa
Suunnitteilla oli kaksi pentuetta syksylle. Kollit puhuttiin valmiiksi jo keväällä, ja kesän tullen tehtiin terveystarkastukset astutusta ajatellen.
Mutta kuinka ollakaan - kun olisi koittanut meille ihmisille sopiva aika kissojen häille, kumpikaan naaras ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta asiaan. Ei mouruamista, ei kieriskelyä matolla, ei ruokahalun menetystä elämää tärkeämpien asioiden vallatessa mielen ja kehon toiminnot.
Kesästä alkaen naaraamme ovat siis viettäneet hiljaiseloa tassutellen pehmeillä kissantassuillaan ruokakupin ja nukkumapaikan välillä, sekä seuraillen tinttien touhuja ikkunasta. Molemmat ovat innokkaita ulkoilijoita, mikä herättää kasvattajassa toivoa, että ehkäpä lähistöllä kiertelevien kollien tuoksut laukaisevat lisääntymisvietin. Turha toivo: iltaisin emo ja tytär intoutuvat leikkimään toisiaan takaa-ajaen, mutta kollien kaipuu ei vie yöunia, vaan ihmisten nukkuma-aikaan myös Vanamo ja Kisumisu rauhoittuvat omille vakipaikoilleen, kumpikin omaan kamariinsa. Ruoka maistuu erinomaisen hyvin, mikä näkyy varsikin Vanamossa, joka alkaa saada brittikissamaista pyöreyttä poskiinsa ja pallomaisuutta kehoonsa.
Tästä näkee, kuinka kissalassa eletään viime kädessä kissojen tahdissa. No can do silloin kuin luontoäiti päättää, että aika ei ole kypsä kissaperheen kasvattamiselle. Koska haluamme pitää kasvatustoiminnan pienimuotoisena, tämä sopii meille hyvin. Kissoja ei tarvitse pitää pillereillä jatkuvien kiimojen ehkäisemiseksi, vaan luonto on hoitanut asian niin, että kissat eivät kuluta itseään jatkuvilla kiimoilla, mutta eivät myöskään lisäänny kohtuuttomassa tahdissa. Pentuesuunnitelmien muuttuminen kauniisti muistuttaa meitä siitä, kuinka viime kädessä suunnitelmamme ovat vain luonnostelua, elämä kulkee sitten omia latujaan.
Toki edelleenkin visioin kissalan toimintaa jatkossa: syksyt voisivat kulua leppoisia kissanpäiviä viettäen, ja keväät sitten lisääntymisen ihmettä seuraten. Nyt kuitenkin muistan lisätä suunnitelmiini lauseen: mikäli luontoäiti niin päättää.